lauantai 27. helmikuuta 2010

Tallinna 26.2.2010

Lähdimme vanhempien ja pikkusiskon kanssa päiväreissulle Tallinnaan. 
Matkustimme Helsinki-Tallinna-Helsinki laivamatkat Eckerö Linella. 
Merellä näytti menomatkalla tältä
Itämeri oli Helsingin päästä jäässä, kun taas enemmän Tallinnassa päin oli runsaasti vähemmän jäätä meressä. Laivan tullessa takaisin Helsingin satamaan, jouduimme odottamaan jonkin aikaa, sillä jäätä oli laivan ja laiturin välissä sen verran, että jäänmurtajan piti rikkoa jäätä, jotta pääsisimme pois laivasta.

Bershkasta tullessamme poikkesimme Pull and Beariin ja Stradivariukseen. Sillä aikaa kun pikkusisko ja äiti olivat vielä Pull and Bearissa, kävimme isän kanssa Kalev suklaapuodissa. Puodissa kaikki näytti niin herkulliselta. Paperikääröissä olevat makeiset olivat makeitorneissa lajiteltuina upeasti. Suklaapuolissa oli kaikkea suklaalevyistä ja marsipaaneista itsetehtyihin konvehteihin asti. Harmi vaan, että en ottanut kuvia sisältä. Tässä kuva julkisivusta

Samalla aukiolla Kalev-suklaapuodin kanssa ovat mm. Guess ja Pull and Bear. Aukiolle oli tehty erilaisia elänaiheisia lumiveistoksia koskien Kiinalaista vuotta.

Aukiolta siirryimme Viru-keskuksen kautta Vanhaan kaupunkiin syömään. Ruokailun jälkeen kiertelimme vanhassa kaupungissa, jonka jälkeen menimme vakiokahvilaamme Saiakangi Kohvik Caféen. Tässä vähän kesäisempiä kuvia samasta kahvilasta

Bershkasta löysin farkkucaprit 79EEK:lla eli n.5,05€
farkkujen alkuperäinen hinta 599EEK eli n.35,95-38€
Aika huima alennus vai mitä?! :) Itse olen ainakin tyytyväinen ostokseeni :)

Farkkuja voi käyttää kesällä
...ja talvella pitkävartisten saappaiden kanssa :)


2 kommenttia:

  1. Ihana toi suklaapuodin kuva, ja muutkin! Kivat farkut löysit myös, ja vielä aika halvalla ! :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Kiitos :) Oli kyllä todella edulliset :)

    VastaaPoista